Seppo Tirkkonen, 2011
Keskiviikkona 7. joulukuuta vuonna, sipoolainen, 51-vuotias vihanneskauppias Seppo Tirkkonen katosi jäljettömiin. Hämärään katoamiseen liittyy myös virolaispariskunta, jolle Tirkkonen oli dokumenttien mukaan myynyt katoamispäivänä pilkkahinnalla sekä talonsa että tonttinsa.
Poliisi uskoo Tirkkosen joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Sami Luostarinen, 2014
Lauantaina 26. heinäkuuta vuonna 2014, savonlinnalainen 37-vuotias kahden lapsen isä, Sami Luostarinen, poistui siskonsa kodista Sulkavalla ja katosi jälkiä jättämättä. Luostarisen käytössä ollut ajoneuvo löydettiin läheiseltä metsätieltä pian katoamisen jälkeen, mutta miehestä ei ole näkynyt jälkeäkään tähän päivään mennessä.
Joonas Ryhänen, 2017
Perjantai-iltapäivänä 24. maaliskuuta, 25-vuotias Joonas Ryhänen katosi Suolahdella sijaitsevasta hoivakoti Toivonkodista. Viimeinen varma havainto Ryhäsestä tehtiin noin kello 15, kun hän kävi puhelinkeskustelun oman äitinsä kanssa.
Miikka Niinivirta, 2018
20. syyskuuta, keskiviikon ja torstain välisenä yönä, turkulainen 26-vuotias Miikka Niinivirta hyvästeli ystävänsä baari-illan päätteeksi. Tämän jälkeen mies suuntasi Kauppatorin suunnasta yli Aurajoen, siitä kohti satamaa – ja katosi jäljettömiin.
Lue lisää tuoreesta Truecrime -lehdestä.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.